jossain jälkeen sen tarkalleen ajoitettujen uloshengitysten; sisällä unohduksen,

hengitän sisäänpäin; muistan

keskellä hitaasti heräävää maalausta,

vaikka hän oli ympäröity kirkkaiden kesävesien,

ja niiden lämpöaaltojen,

auringonvalon kaukaa kehysten yläpuolelta,

nyt niin kehyksetön ulottuvuus,

tunsi kaipausta niin erilaista kuin aiemmin;

läpi rauhallisen olentonsa,

mies alla yksinäisen kuusen,

kerran niin yksinäinen taimi,

kerran niin pieni siemen,

aistii metsän ympärillään, itsensä ei erillään siitä;

kerran niin erillinen...

aikaisen aamun tuuli sen kuiskaa;

muistoja niin näkymättömiä, ei hän oikein sitä voi selittää,

yhteenkuulumisen pulssi, kutsuja olla onnellinen vielä,

voi ei hän vetäytyä ankeiden rattaiden haltuun, kerran oli osa sitä; riittää

nyt kaukana siitä; kiitollinen,

tarvitsemme hymymme takaisin, jokainen meistä,

muttei karulla tavalla; sitä emme ole

se on jotain joka todella loistaa sinun silmistä; oma Valosi, puhdas hymysi

elämän kuulu olla seikkailu, inho ei

he joita todella rakastat; aina sydämessäsi, et mene koskaan pois Kotoa joka olet, yhdessä olette säteitä; säteitä erityisen tiimin,

joskus halaatte taas, kevyempänä kuin aiemmin,

muista sinä olet aina; ulottumattomissa maallisen hiekkalaatikkoleikin;

olet kätkenyt aarteen paljon paljon syvemmälle, sinä tulet löytämään sen,

anna hymysi löytää tie lävitsesi,

valaistaakseen polkusi, valitse sydämesi reitti,

huoli älä, usko pois,

sillä nousee uusi aamunkoi.

astu sisään: nomadi